tiistai 6. helmikuuta 2018
Baarityössäopin tokan ja kolmannen viikon fiiliksiä
Nämä kaksi edeltävää viikkoa ovat menneet siellä tosi hyvin. Olin toissa- ja sitä edeltävänä viikonloppuna töissä ja vaikka kiirettä piti, niin onnistuin mielestäni todella hyvin työskentelemään pienen paineen alla. Jotkut asiakkaat tilasivat sellaisia juomia, mitä en ollut ennen tehnyt, mutta sitten vain kysyin apua ja juoma saatiin hyvin tehtyä. Viikonloppuisin on kiva olla töissä, kun koko ajan on jotain tekemistä ja saa tehdä töitä pienessä kiireessä.
Arkenakin työt sujui hyvin, pääsin yhtenä yönä englanniksi palvelemaan asiakasta ja vaikka englanninkielen taitoni ei ole mun vahvuuksia, pärjäsin palvelutilanteessa hyvin.
Nämä kolme viikkoa mitä olen Nightlifessä viettänyt, ovat olleet ihan parhaita. Työporukka edelleen aivan mahtava ja asiakkaat myös todella mukavia. Henkilökunta on ottanut mut todella hyvin joukkoonsa, enkä ole tuntenut oloani mitenkään epämiellyttävän ulkopuoliseksi. Olen oppinut siellä tosi paljon ja jo alusta alkaen perehdytykseni paikkaan on ollut hyvä.
Listaan tähän alle muutamia juomia, mitä olen Nightlifessä eniten saanut tehdä.
- Maitopohjaiset ; ville vallaton, valkovenäläinen, marianne, sienijuoma
- Shotit ; mustikkashotti, hot shot, helmipöllö, kasipallo, tequila, jallu, kossu jne..
- Irish coffee ja Fazerina
- Eskimoita, margaritoja
- Tunnettuja drinkkejä ; Moskovan muuli, gin tonic, kossu russian, kelkka, jekku battery, punainen kala ja paljon muita.
Onneksi työt siellä ei loppunut tähän, nimittäin juttelin ravintolapäällikön kanssa palkallisista töistä ja vastaus häneltä oli myönteinen. Onneksi, koska toivoin kovasti, että pääsisin sinne töihin harjoittelun loputtua. Työvuoroja odotellessa! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
3 & 4 & 5 viikko Petäyksessä
Olen ollut Petäyksessä nyt yhteensä 5 viikkoa ja aika on mennyt kyllä hurjaa vauhtia eteenpäin. Kolmannella viikolla oli ensimmäiset kerr...
-
Noniin nyt on sitten baarityössäoppi suoritettu. Hyvä, mutta haikee fiilis. Harmi, kun työssäoppi kesti Nightlifessä vain kolme viikkoa, o...
-
Mitä glögi on? - Glögi on maustettu, yleensä kuumana nautittava alkoholipitoinen juoma. Mistä sana glög...